Suvisia suruja

SS_kansi.jpgUlla Maria
Suvisia suruja
LUOMACD-3, 2003
15 e


Suunnitellessani kolmatta CD:täni mietin, mikä meille on yhtä ominaista kansana kuin portugalilaisille fadoissa tai argentiinalaisille tangossa. Löysin meiltä luonnon hiljaisuuden, ”metsäläisyyden”, luontoyhteyden. Se on meille niin ominaista, että emme edes arvosta sitä ja kuitenkin ajattele, että se on jotain, josta voimme olla ylpeitä. Suomalaisia luontolauluja laulaessani myös ääneeni, jossa tiedän olevan alkukantaista voimaa, avautui jotain kaunista, herkkää, jopa harrasta. Valitsin levylle tuttuja ja vähän tuntemattomampiakin lauluja, joissa suomalaisuutta kuvataan luonnon metaforien kautta ja joissa voi aistia vanamoiden ja mataroiden tuoksua.”. Kansivihossa on käännökset englanniksi, koska arvelen laulujen miellyttävän myös ulkomaalaisia ja ulkosuomalaisia sekä auttavan muistamaan kauneimpia hetkiä kesästä.

”Tässä soivat aikuisen, kypsän naisen levollisuus ja rakkaus musiikkiin. Valtavan vivahteikas ja tunteikas tummasävyinen sointi sopii kuin nakutettu levyn sanoihin, jotka ovat suomalaisen lyriikan kärkeä. Laulut voisivat olla depressiivisiä – sanoituksissaan yksinäisyyttä ja melankoliaa – mutta ne eivät ole. Ne jakavat kaipuun tunteita kotoisesti, pelkistetysti ja jotenkin koruttoman aistillisesti käyttäen hyväkseen luonnon sanastoa. Levy on tavattoman ehjä kokonaisuus teemallisesti.” Sinikka Luhtasaari, toimittaja.

muusikot:
Eero Lehtinen: kitara, okariino, shakuhachi, melodica, laulu, Arto Järvelä: viulu, mandoliini, kantele, avainviulu, Mikko Näntö: sello, Matti Saarinen: basso, kitara, Arto Nybom: viulu, Juha Mäntylä: haitari, Kirsti Pohjasniemi: lyyra.

1.SUVISIA SURUJA (säv. Erkki Melakoski san. Larin-Kyösti) 2. KULTAKALAT (säv. Otto Donner san. Aale Tynni) 3. KANSANSÄVELMÄ (säv. Vilho Luolajan-Mikkola, san. P.Mustapää) 4. PALAA LUOKSENI (säv. Toni Edelman san. J.R.R.Tolkien, suom. Panu Pekkanen) 5. NOCTURNE (säv. Hietanen-Wesslin san. Leino) 6. KESÄYÖ (säv. H. Sarmanto san. A. Hellaakoski) 7. SUOPURSU (säv.Kullervo, san. A.Tervasmäki) 8. KESYTETTY (säv,san A-K. Kiviniemi) 9. KOIVU (trad. Inkeriläinen) 10.SUVISERENADI (säv.Kauko Käyhkö, san. Anu Tuulos) 11.MAAILMA ON KAUNIS (säv. K. Halonen san. V. Salmi) 12.SYYSLAULU (Erna Tauro-Tove Jansson, suom.san. Esko Elstelä)